10.3.12

so put your hands up, 'cus it's a stand up.

Tällä viikolla on tullu käytyä vaikka ja missä. Tai no oikeestaan vaan Iisalmessa ja Jyväskylässä. Iisalmessa kahtena päivänä peräkkäin. Ensin äitin ja iskän kanssa ostamassa silmälaseja ja seuraavana päivänä mentiin Eekan kanssa ostamaan Veeralle lahjoja. Liitän postauksen loppuun kuvia mitä ostin :)
Sitten eilen käytiin iskän ja Vellun kanssa Jyväskylässä. Itsellä oli todella surkea aamu. Tehtiin aamutallit kuudelta ja ysiltä vietiin hepat ulos, sitten minua tultiinkin hakemaan. Kävin kotona ensin vaihtamassa vaattet jne. Mutta kun joudun yksin niin pitkästä aikaa en oikein tienny miten olisi pitänyt olla. Olisin jäänyt sänkyyn itkemään varmasti pidemmäksikin aikaa, mutta päätin kuitenkin ryhdistäytyä. En halua vaipua takasin siihen tilaan missä olin pari kuukautta sitten. Pitää vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja olla päättäväinen että tänään en jää kotiin vaan teen jotain kivaa. Tällä kertaa onnistuin siinä ihan kiitettävästi. Lähdettiin sitten ja pääsin viimein sinne Kodin terraan viimeinkin ostamaan, tai ainakin oli tarkotus mennä ostamaan uusi peili ja tapettia seinään, mutta en sieltä mitään löytänyt. Kunhan saan sen uuden peilin niin laitan huonepostauksen.
Löysin kuitenkin uuden takin 20€. Sellanen sininen tuulitakki, juuri sopiva näille ilmoille kun tälläkin hetkellä ulkona +13! Ihanaa! On kevättä odotettukkin, vaikkei kamalan kylmä talvi kuitenkaan ole ollut. Kevättä siis odotellessa :)
                                                   liivi KappAhl 5€, vyö Seppälä 10€
                                                            takki KappAhl 10€
                               Sain Amerikasta tuliaseksi Armanin hupparin. Hinta (hintalapussa) 88 dollaria :0
                                                    Kaksosten keikasta 6 viikkoa...
                                 Tilasin pari viikkoa sitten Cybershopista sinistä ja pinkkiä hiusväriä.
                                           Kunhan blodaan hiukset niin näistä raitoja sitten :)

3 kommenttia:

  1. toi pinkissimo on aivan ihanan värinen! kuvia sitten lopputuloksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu tottakai laitan heti kuvia kun saan värjäysprosessin tehtyä (:

      Poista
  2. hieno banneri ! :)

    http://a-nnan.blogspot.com/

    VastaaPoista